No, viime keväänä kirjotettiin tosiaan ylioppilaiks, koko elämä oli avoinna ja sitä rataa.... Meistä vähä molemmilla jäi pääsykokeisiin luku taka-alalle ja motiivia ei löytyny sen enempää tulevaisuuden miettimiseen. Tuntu ehkä vaan siltä, että tästä pienestä tuppukylästä halus pois ja halus oikeesti nähä maailmaa: oppia, kokee, kasvaa, nähdä ja fiilistellä. Mietittiin laidasta laitaan vaikka mitä vaihtoehtoja. Suunnitelmissa oli nii Australiaan muuttamista kuin hotellityöntekijäks britteihin lähtemistä. Ne kuitenkin alko mennä hirveen vaikeiks. Oli tosi vaikee saada niin nopeesti tulevalle vuodelle paikkoja minkään järjestöjen kautta, puhumattakaan että noihin paikkoihin kahestaan lähteminen ois ees ollu käytännössä järkevästi mahollista. Pyöriteltiin kaikennäkösiä vaihtoehtoja, kunnes yks lopulta osu ja uppos: interreilaus. Lisäks mun porukat on reilannu omassa nuoruudessaan, niin se tuntu ihan luontevalta vaihtoeholta. Neki on selvinny siitä, nii miks ei mekin? JA NO LOPPUTULOS ON TÄMÄ: REILILIPUT ON HOMMATTU. Nytpä onkin sitten etitty hirveesti tietoo interreilauksesta ja siihen kuuluvista maista. Kaikki alko siis siitä, että me saatiin hullun hyvä idea ja nyt aiotaan sitten tehä siitä lopulta totta, jee!
Ne raukat, jotka luki edellistekstiä ja katto ton meidän lipunosto-videon nii voi siitä jo päätellä mun fiilikset ainakin tätä reissua kohtaan :D Oon iha sekasin: oon niin innoissani ja nii onnellinen, mutta samalla mua jännittää ihan hirveesti ja pelottaakin. Nyt äiti ja iskä ei oikeesti oo pitämässä musta huolta, vaan me oikeesti reppureissataan kahdestaan Emman kanssa ainakin se kuukausi. Meidän oikeesti pitää pärjätä kahdestaan. Toisaalta, se tässä onkin koko homman suola: me oikeesti lähdetään seikkailemaan! Me ei olla mitään turisteja, jotka lähtee reissuun syömään hyvin ja kattomaan nähtävyyksiä. Me lähetään oikeesti kattomaan sitä elämää mitä halutaankin nähä! SITÄ AITOA EUROOPPAA aidosta näkökulmasta. Ja se vasta onkin siistiä. Mua ehkä pelottaakin eniten just se, että en halua että toi reissu loppuu ikinä. Mä veikkaan että tuun nauttiin siitä. Oon aina ihaillu erilaisia kulttuureja, ja kaikki mikä on uutta vie mut aina mukanaan. Mutta sitä nyt on iha turha vielä ees miettiä mitä tulee sitten joskus tapahtumaan, kunhan sais eka ees ton rinkan valmiiks pakattua :D Tottakai on itsestäänselvää, että kavereita ja perhettä tulee ihan kauhee ikävä.. Mut tää on mun unelma ja nyt jos millon oon enemmän kun valmis toteuttaan tän: i'm ready to go after my dream.
Niinkun Emmakin jo mainitsi, mutkia tulee matkaan varmaan vaikka millä mitalla. Ja yleensä kun mä olen jossain mukana, niin niitä tulee ja paljon! Mutta mua se ei jaksa haitata yhtään, koska ne on niitä, jotka vasta antaakin alun seikkailuille. Ja onneks meistä molemmat on ihmisiä, jotka kestää vastoinkäymisiä. Yleensä ku ongelma ilmestyy etee, nii pienen hengähdystauon jälkeen sille löytyy helposti uus ratkasu. Ja oon jo valmiiks miettiny, et sit jos käy vaikkapa niin että meiltä esim rahat loppuu ihan kesken nii no worries: laitan Emman esittää kerjäläistä ja tekeen taikatemppuja kadulle! (tiedokses vaa emmuska xD) Sit on taas massii koossa ja matka voi hyvillä mielin jatkua. Eli ihmiset, ei mitää hätää, me kyl pärjätää!! (eli emma opettelepa taikatemppuja..)
Oon kyl nii ylpee meistä, että me lähetään oikeesti reilaamaan! Tätä kasvattavampaa kokemusta saa varmaan iha ettimällä ettiä. Se, että nähään niin monta eri maata ja se, että saan kokee tän just emman kanssa on niiiiiin huippuu! Hullua, että vuos sitte meikä ajo vielä mopolla päivittäin kouluun ja nyt lähen kohta pelkkä rinkka selässä eurooppaan. Mutta niin ne ajat muuttuu ja unelmat toteutuu! Ja mun kummitäti mulle oikeestaan kerran sano, että elämässä on tehtävä rohkeita valintoja. Tää on just sellane rohkee valinta, kokemus, jonka tuun säilyttään aarteena mun elämän loppuun saakka. Ja se on enemmän kun siistiä!
Mutta tässäpä tältä erää mun ajatuksia, let's keep in touch c:
Sannu
