20. lokakuuta 2013

Milano ja Ljubljana, seikkailua vähän elämään...

Joo HUHHUH taas kerrakseen tätä touhua, ei oo elämä turhan helpoks tehty ei.. Mutta siis tämä tarina kertokoon meidän lauantaista ja sunnuntaista, enjoy..........

Eli siis eilen lähettii Nizzasta klo 7:25 junalla kohti Milanoo. Edellisiltana vaa päätettiinki siis tosiaa sit lähtee vähä bailaa hostellikamujen kaa ja kerettii nukkuu se puoltuntia ennen herätystä. Meillä oli kyl iha hullun hyvä ilta/yö, joten kumpikaa ei voinu valittaa vaikka vähä lauantaina väsyttiki. Me sit siellä lompsittii Nizzan aamussa rinkat selässä kohti juna-asemaa, samalla ku viiskymppiset naiset tulee meitä aamulenkillä vastaan. Ei Emma lähteny niide messii lenkkeilee vaikka kuinka yllytin xD Juna oli myöhässä ja iha täynnä, oltii kyl kaunista katseltavaa semmosessa kuuden hengen vaunussa muille ku kummatki koko yön valvoneina ottaa vähä unta kaaliin. Emma ainaki nukku suu auki ja näytti niin buenolle ku ihminen voi näyttää, puhumattakaa meikämannesta.. Lopulta viis tuntii matkattii ja päädyttiin Milanoon, Italiaan. 


Siellä vietii rinkat säilytykseen, ja samalla iha huvin vuoks punnittii noi meidä miekkoset. Voi morjesta, Emman painaa 17kg ja mun 13kg. Whataa. Ollaanki vähä mietitty, et miks se oikeesti on yhtä tuskaa kantaa niitä selässä. Nyt kyllä nostetaa hattua kaikille armeijapojille, ja niide rinkkamarsseille. Onnee vaa oikeesti, we feel your pain! Sit mentii jonottaa yli tunniks lipputiskille, josta lopulta saatii hommattua yöjunaan liput: Ljubljana on seuraava kohteemme. Lipuista maksettii 29e eli iha TOSI PALJO, siihe mennessä kaikista kallein yö oli edessä. Se juna lähti vasta puol kympiltä illalla, joten meillä oli sellane reilu 9h aikaa tutustua Milanoon. 



Oltii kyl hullun väsyneitä, koko eilispäivän aikana käytiin ehkä muutama keskustelu vaa keskenää ku ei ees jaksanu puhuu toiselle :D (ei varmaa tajua joo kuvasta, kuinka laganneita oltii..) Lähettii juna-asemalta ettii ruokapaikkaa, ja se löytykin yllättävän helposti! Syötii italialaisittai pastaa, joka oli hyvää! Ollaa kyl todettu, et tääl ulkomailla saa paljo pienempii annoksii ku missää Suomessa. Toi pasta-annoskin näytti tosi pieneltä, mutta täytti kyl onneks tosi hyvin! Ollaa jo alettu tottuu pienii annoksiin ja vähäiseen ruokaa, alkaa olee iha bravuurijuttu :D mutta kun ruokaa saa nii näkisittepä meidät! Ette iha varmaa oo nähny ikinä keitää nii onnellisia ihmisiä. Mutta matkailu avartaa, ja tommoset elämän perusjutut on noussu kyl iha eri tasolle ku ikinä ennen! Ruoka on nyt ja tästä lähtie oikeesti ai-na ykkönen :D

Kierreltii ruoan jälkee vähä Milanoo, mut paljon siitä ei voi kyllä sanoo. Keli oli huono ja siellä oli NIIIIN harmaata. Ja iha tosi paljo saasteita ilmassa, ei oikee jääny hyvää kuvaa siitä kaupungista. Muutama tunti ku oltii siel keskustas väen paljoudessa ja harmaudessa käppäilty, mentii takas juna-asemalle ja aateltii hommata hostelli tälle sunnuntaille täältä Sloveniasta. Italiassa oli kuitenki sellane tosi jännä tapa, wi-fi toimi vaan puhelimissa joissa oli italialainen sim-kortti. No me sit päätettii jäädä oman onnemme nojaa ja luottaa, että Sloveniasta löytyy wifi jolla varataa sit hostelli samana aamuna ku tarvitaa yöpaikkaa. Jäätii sit lagailee mäkkärii ja Emma haki meille kahvit. Just sillo vaa ku se oli hakemassa niitä kahveja, nii meidä pöytää tuli istuu sellanen ihan ihme nainen. Sit meni pari sekkaa nii sen pöydän ympärille tuli kaheksan poliisia. Siiinä meikä sit istu sen oudon naisen ja poliisien ympäröimänä. Iha perus. Ne poliisit katto mua ja sano, että ota lompakkos pois pöydältä ja pidä tavaras lähellä. Sit ne ootti et se nainen söi sen hampparinsa ja vaa tuijotti sitä. Ne poliisit huomas et mua alko jo vähä pelottaa se koko tilanne, ku en yhtää tienny mistä oli kyse ja en ees tienny missä Emma oli! Mulle sanottii kyl parii kertaa et kaikki on ok, mut oli se ny vähä outoo ku koko ravintola muutenki tuijotti sitä tilannetta :D Ja kokoaja se nainen esitti mun kaveria, puhu mulle omalla kielellää ja nauro ihanku ois ollu mun kaveri? Lopulta ne kuitenki sai sen muikkelin siitä lähtemään ja vartijat+poliisit tuli viel sen jälkee varmistelee, et oliks kaikki meil iha ok ku emmaki sit lopulta tuli siihe. Ihme hetki kyllä kieltämättä, enkä vielkää tajuu sitä :D Se nainen oli sit vissii joku rikolline tai jotai? 


No lopulta ja VIHDOIN juna saapu laiturillee ja me päästii junaa! Aateltii et jee saadaa nukkuu ees kuus tuntia kunnolla ku siinä junassa oli sängyt ja kaikki. No, se juna oliki täytee buukattu ja semmosessa iha minikopperossa nukku yhteensä KUUSI ihmistä. Kaikenkukkuraks hauskinta oli tietenkin se, että meidän kopperoon tuli neljä tummaihosta miestä meidän lisäks. Aluks ne kyseli ihan hirveesti kaikkee: keitä ollaa, mistä tullaa, missä asutaa, minne mennää, minkä ikäsiä ollaa, seurustellaanko.. Täällä ulkomailla on kyl oppinu, että AINA pitää sanoo että on poikaystävä nii pääsee miljoonakertaa helpommalla. Mutta siinä vaiheessa kun ne tummaihoset miehet alko kyselee yhteystietoja nii alko jo ahistaa niiden touhu. Onneks kuitenkii vallattii yläsängyt ekana ja saatii kamat turvaa, et niitte kaa ei tarvinnu siel alempana nukkua. Ne sängyt ei kuitenkaa ollu mitkää huiput niinku aateltii, vaa 60cm leveet ja niis ei ollu mitää suojia siltä, etteikö sinne lattialle ois voinu tippua. Välillä pitiki vähä pitää seinästä jotenki kii ku juna alko jarruttaa... No finally sit jjuna lähti liikkeelle, ja haluttii tietty heti alkaa nukkumaa! Mutta tietenki ne neljä miestä piti valoja päällä ja jutteli+joi ainaki puol kolmee asti aamulla :):) Hauskinta oli se, kuinka ne keskenään jutteli niiden tekemistä rikoksista ja kuinka monta miestä ne on saanu vankilaa.. ETTÄ SEMMOSIA JUNAKAMUJA MEILLÄ TÄÄLLÄ.. Mut onnens konduktööri tuli herättää mut ja Emman puol tuntii enne meidä pois jäämistä, eli varttii vaille neljä ja saatii yllätykses aamupala ja HYVÄÄ KAHVII. 



Sit jäätii Villachiin ja ootettiin siel puol seiskaa asti ennenku seuraava juna Ljubljanaan lähti. Voin kertoo, että hyvin huonoilla unilla ja nälällä ollaan oltu tää aamu+päivä liikenteessä. Lopulta kuitenkin juna Ljubljanaan tuli ja tästäkös taas vaihteeks tää seikkailu alkaa...


Näin kauniit maisemat oli junasta! Ja mikään ei oo niin siistiä, kun herätä auringonnousuun! Ja se oli niin ylikaunis. Istuttii sit sellane kaks tuntia junas viel ja VIHDOIN oltiin perillä kaheksan pintaan aamulla, Slovenian pääkaupungissa. Se lähtö junasta oli vähä nopsa, ku meidän pysäkki tuli niin nopeesti. Nähtii heti mainokset mäkkäristä ja lähettii seuraa niitä ilmasen wi-fin toivossa. ONNEKS LÄHETTII. Koska samantien ku päästii mäkkii, missä oli toimiva wifi, oltii niiii ilosia ja aateltii ostaa kahvit. Sillo Emma tajus et sillä ei oo enää lompakkoo ja ipadii matkassa mukana. NE OLI JÄÄNY JUNAAN. Ja pahinta täs oli se, et siel lompakos oli visa, rahat, passi ja interraillippu. Mentii samantie ja aika tosi nopeesti infopisteelle ja selitettii meidä tilanne. Siel oli onneks enkkua ymmärtävä mies, joka samantien soitti siihe junaa mis ne teki kuulutuksen niistä kadonneista kamoista. Ja vaik siihe junaa meil ei ollu mitää paikkalippuja, osattii onneks aika hyvi sanoo missä vaunussa oltii istuttu. Kesti semmonen vartti niin ne kamat oli löytyny siitä junasta ja meille sanottii et ne tulee iltapäivällä takas, kunha vaa ollaa ottamas niitä vastaa kolmen aikoihi laiturilta 6. Se tieto helpotti niiiin paljo, mut ei siltikää voitu olla yhtää varmoja, että mitä siel lompakos on enää jäljellä.. Soitettii porukoille kotii ja kerrottii varuilta koko tilanne, koska meidän matka ois voinu jopa loppuu siihe jos noita papereita ei ois löytyny. 

Sit taas meillä ei ollu muuta mahollisuutta kun oootttaaa. Aateltii ettiä se yöpymispaikka ny tätä joutoaikaa hyödyntäen, mutta tittididii, mun visalla ei voi netistä varata mitää ja maksaa etukätee (en tiiä miks..) joten alettii kattoo niitä hostelleja ja niiden osotteita, ja lähtee kävellen kysyy niistä yöpymispaikkoja. 

Tottakai meidän tuurilla just sillon kun ollaan superväsyneitä, nälkäsiä ja noiden kamojen katoomisen takia vähän hermostuneita niin lähetään ettimään 2km:n päästä hostellia JOTA EI EDES OLE. Ei tosiaankaa ärsyttäny kun rinkka paino ja halus vaa nukkumaa ja sitten hostellin osotteessa ei vaa oo mitää :):) käveltii koko sen lähiympäristö läpi ja mitää ei löytyny. JOTEN IHMISET ÄLKÄÄ IKINÄ YRITTÄKÖ EES YÖPYÄ HOSTEL TIVOLISSA. Siinä oli meille sen verra tivolia et päät oli entistä enemmä sekasi. Sit lähettii ettii yhtä hotellia mut sitäkää mistää löytyny. Toi Ljubljanan tivolin ympäristö ei ollu yhtää meidän kanssa samoilla aaltopituuksilla tänään... No sitten me kävellään taas se 2km takasin ja oltii jo siinä tilanteessa, että oltii valmiita maksaa mitä vaa kunha pääsee johki turvaa.

No, meitä kyllä joo onnisti.... Ollaan tällä hetkellä VIIDEN TÄHDEN hotellissa, makoillaa sängyllä ja kohta Emma laittaa itellee kylvyn kuumaksi. Siis oikeesti millä järjellä tääki matka on tämmönen xD maksettii tästä huvista kyl iha sikana, yhteensä 120€.. Mutta me ei iha tosissaa vaa enää jaksettu. Eikä ees tajuttu et tultii viiden tähden hotelliin, ennenkun meidän selistä tuli hovipoika ottaa rinkkoja pois ja paino napit hississä meidän puolesta. Silloin aloin kattoo meidä avainkortteja joissa oli hotellin nimi ja viis tähtee xD Mä ja Emma ei iha tosissaa enää kestetty siinä vaiheessa, hajottii sen hissipojan eessä ja mietittii et millä tuurilla viime yö nukuttii rikollisten kanssa ja seuraava yö viiden tähden hotellissa ::D (ja interreilausko ei oo muka glamouria.....??) No, otetaan tästä nyt ainakin KAIKKI ILO IRTI. Matkailu avartaa ja interreilaaja tytöt pärjää xD



Hetki torkuttiin ja käytii suihkus ennenkun lähettii hakee kadonneita kamoja juna-asemalta. Ja uskokaa tai älkää, MUTTA IHAN KAIKKI LÖYTY. Ilonkyyneliä pääs ja mentii samantien mäkkiin syömään edullistaruokaa. Samalla päätettii että huomenna lähetää jo pois tästä paikasta, Budapestiin. (Yks yö viiden tähdin hotellis saa tällä kertaa luvan riittää...) Vihdoin oli taas aikaa hymyyn ku kaikki oli taas hyvin! Lähettii kiertelee itse Ljubljanaa ja ai että miten KAUNIS PAIKKA. Kuvat kertokoon kaiken, mutta tänne kannattais tulla käymään pidennetyks vlopuks! Kauniskaunis paikka, halpa (paitsi viiden tähden hotelli xDd) ja IHANAN YSTÄVÄLLISIÄ ihmisiä täynnä. Täällä sulle hymyillään kaduilla ja palvellaan kahviloissa ku mitäkin ruhtinasta. Tänäänki mentii joen varrelle kahville, tietty mentii tiskiltä tilaa niinku aina kahvilois mut meidät tultii hätyyttää siitä pois ja sanottii, että rauha, me tullaan kyl iha pöytään asti kysymään mitä sais olla. Perus juntit täällä moi taas :D mut tämmöstä tääl vaa on!





Toi siltä oli tehty silleen, et se oli läpinäkyvä ja sen läpi näki sen joen. Oli hullun siisti!



Puettiin lämpösesti päälle, koska vaik tää on Alppien eteläpuolel nii tääl on täl hetkel vaa 10'C. Mutta ei ollu ees kovin kylmää ja ku juotii ne kahvit ulkona, nii yhtää ei palellu. Näyttää syksyseltä, mutta ei niin ilmaltaan tunnu siltä c--:





Tänne kahvilakaupunkiin kannattaa tulla! Mekin lähetään huomen jo taas AAMUPALABUFFETIN (<3) jälkee heti kohti Budapestiä, ja tuntuu kyllä siltä et paaaljon jäi näkemättä. Tänne täytyy kyl tulla uusiks, etenkin kesällä tää paikka varmaa oikeen puhkee kukkaan!! Mutta me pärjätää tääl maailmalla iha buenosti ja mikäs tässä viiden tähden sängyssä loikoillessa, aijai c--; Seikkalut on selkeesti tehty meitä varten... Tulevaa ootellessa, TERKKUJA SUOMEEN!

Sannu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti